Tiistai 26.2.2013 - tuo minulle niin kovin synkkä päivä. Aamulla heräsin puoli 9 maissa, ja heti kun silmäni olin avannut, iski päähän tietous siitä, että
tämä on se päivä. Ja ahdistuneena nousin, ja puoli 10 olin valmiina
juoksemaan bussipysäkille. Sää oli oikein tuulinen ja harmaa, kaikinpuolin synkkä.
Tallilla siivoiltiin Nadjan kanssa kaikki karsinat ja lakaistiin käytävä siistiksi. Sitten pidimme pienen tauon ja koska aurinko oli tullut siinä välissä esiin, oli mukava ottaa hevoset ja laittaa ne kiinni Vinskin tarhan aitaan, ja hoitaa ne siinä, auringon lämmössä. En laittanut Vinskille mitään päälle, ainoastaan ohjat kiinni riimuun, ja ilman satulaa menin rauhallisissa merkeissä kentällä, viimeisen kerran. Siinä vaiheessa Annnukin tuli tallille, ja otti kamerani ja räpsäisi muutaman kuvasen.
En mennyt kauaa. Vein Vinskin tarhaan, siellä harjasin vielä oikein perusteellisesti ja Vinski oli komea... Niin hienoin... Kuten on aina ollut. <3
Sitten oltiin vain tallissa juoruilemassa niin kuan, kunnes tuli puhelu Vinskin hakijalta, että
ollaan siellä ihan just. Apua. Tuli ihan älyttömän ahdistava olo. Ja melkein paniikki, kun vinkkaa perässään vetävä auto kaartaa pihaan, valmiina ottamaan rakkaani kyytiin. Haettiin Vinski tarhasta, ja siinä vaiheessa kyllä alkoi jo kyyneleet valumaan silmistä. Taluttelin poikaa kentällä hetken narussa, ja sitten ilman. Siitä sitten kun otin kiinni, mentiin lähemmäs vinkkaa, jota Vinski niin kovin ihmeissään katseli. Tallin muutkin hevoset olivat tarhojensa porteille kerääntyneet katsomaan, että
kuka siellä onkaan lähdössä... Voi sitä näkyä...
Ja Vinski sai katsella rauhassa tuota omituista kopperoa, jonne se joutuisi.
Ja kun lastaaminen alkoi, alkoi Vinskikin laittaa vähän vastaan. Se ei pelännyt, ei ollenkaan, mutta se ei vain tahtonut. Kukapa nyt mielellään lähtisi kotoa, hyvien ystävien luota kohti "tuntematonta", joka siis oli Vinskin entisen ystävänsä koti, eli Vinskillä oli varmasti mukava jälleennäkeminen sen kanssa.
Vinski kaartoi aina sivuun, kun vinkkaa lähestyttiin, joten toinen niistä ihmisistä, mies, otti Vinskin, houkutteli sisään koppiin, ja minä olin sivussa pukkaamassa kyljestä, ettei se kaartanut sinne. Siten se toimikin, ja kohta Vinski jo astelikin autoon, jossa vielä viimeiset hyvästit jätin...Sitten ei auttanut muu, kuin jättää Vinski, ja poistua autosta...

Lähdimme kavereiden kanssa samalla kyydillä meille, mistä annoin mukaan Vinskin alkuperäiset tavarat. Siitä he sitten lähtivät jatkamaan matkaa. Ja minusta tuntui tosi pahalta, ihan
älyttömän pahalta... Ja seuraavana päivänä kävin tyhjentämässä Vinskin varustekaapin tallilta. Tavarat toin kotiin, ja päätin, etten niistä luovu. En myy ikinä..
Ja kun torstaina hain vielä kenkäni tallilta, tuli ihan älytön ahdistus, kun näin Vinskiressun tyhjän tarhan, ja karsinan, jossa olikin yöpynyt jo joku toinen hevonen. Tuli sellainen
tahdon pois, pois... -olo, ja lähdinkin heti seuraavalla bussilla kotiin.
Välillä unohdan kokonaan, ettei minulla enää ole hevosta. Kerkeän ajatella, että
pitäis käydä tallilla hoitamassa Vins... ainiin. Ei Vinskiä ole enää. Ei täällä. Eikä kovin lähelläkään. Ja sitten tulee taas kyyneleet, mitä onkin jo vuodatettu ihan tarpeeksi. Mutta muistoja minulla on rakkaasta Vinskistä enemmän kuin mistään muusta. Kaikki muistot sydämessä, ja kuvina. Ja niin kiva juttu, että sain pitää Vinskin kuolaimet, jotka tällähetkellä roikkuvat huoneeni seinällä. :p
Mulla olis tarkotus kerätä muutama hyvä kuva Vinskistä, ja teettää niistä isot taulut huoneeni seinälle..<3
Ja tässä vielä muutama kuva viimeisen viikon ajalta...